Siirry pääsisältöön

Euroopan unionin historia – vuodet 1960–1969

”Kultainen 60-luku” – talouskasvun kausi

EU:n talous kukoistaa 1960-luvulla, osin siksi, että EU-maiden keskinäisestä kaupasta poistetaan tullit. Maat sopivat myös elintarviketuotannon yhteisestä sääntelystä. Ruokaa riittää nyt kaikille. Toukokuu 1968 muistetaan Pariisin opiskelijamellakoista. Monia yhteiskunnassa ja elämäntavoissa tapahtuneita muutoksia aletaan yhdistää ”kuusikymmenlukulaisiin”.

3.5.1960 – Euroopan vapaakauppaliitto perustetaan

Joukko Euroopan talousyhteisön ulkopuolisia Euroopan maita (Itävalta, Tanska, Norja, Portugali, Ruotsi, Sveitsi ja Yhdistynyt kuningaskunta) perustaa Euroopan vapaakauppaliiton (EFTA) edistämään kaupan esteiden vähentämistä ja taloudellista yhdentymistä jäsentensä välillä. EFTAn nykyiset jäsenet ovat Islanti, Liechtenstein, Norja ja Sveitsi.

Elokuu 1961 – Berliinin muuri rakennetaan

Itä-Saksan kommunistihallinto rakentaa muurin Berliinin halki Siitä tulee kylmän sodan aikaisen Itä- ja Länsi-Euroopan välisen jaon symboli.

30.7.1962 – Yhteinen maatalouspolitiikka aloitetaan

EU aloittaa yhteisen maatalouspolitiikan, jonka ansiosta maat voivat valvoa yhdessä elintarviketuotantoa. Ruokaa riittää kaikille, ja maanviljelijät ansaitsevat hyvin. Ei-toivottuna sivuvaikutuksena on ylituotanto, joka johtaa eri tuotteiden suurten ylijäämävarastojen syntymiseen. 1990-luvusta lähtien ensisijaisena tavoitteena on ollut vähentää ylituotantoa, parantaa ruuan laatua ja edistää tuotannon kestävyyttä.

20.7.1963 – EU solmii ensimmäisen suuren kansainvälisen sopimuksensa

EU:n kuusi perustajajäsentä allekirjoittaa Jaundén yleissopimuksen, jonka tarkoituksena on edistää yhteistyötä ja kauppaa 18 entisen siirtomaan kanssa Afrikassa. Nykyisin EU:lla on erityissuhteet 79:ään Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren maahan (AKT-maat), ja se pyrkii rakentamaan vahvemman kumppanuuden Afrikan kanssa molemmille maanosille yhteisten haasteiden ratkaisemiseksi.

8.4.1965 – Sulautumissopimus allekirjoitetaan

Sopimus Euroopan kolmen yhteisön (Euroopan hiili- ja teräsyhteisön, Euroopan talousyhteisön ja Euratomin) toimivallan yhdistämisestä allekirjoitetaan Brysselissä. Sopimus tulee voimaan 1.7.1967. Euroopan yhteisöillä on vastedes yhteinen hallinnollinen ja toimeenpaneva elin (komissio) ja yhteinen päätöksentekoelin (neuvosto).

Toukokuu 1968 – Pariisin opiskelijamellakat

Opiskelijoiden ja työläisten mellakointi Ranskassa ravistelee koko valtiota. Pienempiä opiskelijamielenosoituksia on muissakin EU-maissa. Ne heijastavat ihmisten turhautumista hallituksia kohtaan sekä Vietnamin sodan ja ydinvarustelukisan vastustusta.

1.7.1968 – Tulliliitto perustetaan

EU:n kuusi perustajamaata poistaa tuontitullit ja sallii näin ensimmäistä kertaa vapaan kaupankäynnin maasta toiseen. Myös muista maista tuotavien tuotteiden tullit ovat nyt samat kaikissa maissa. Kaupankäynti sekä näiden kuuden valtion kesken että niiden ja muun maailman välillä kasvaa nopeasti.

Elokuu 1968 – Prahan kevät tukahdutetaan

Neuvostotankit vyöryvät Prahaan tukahduttamaan ”Prahan kevään”, jolla tarkoitetaan lyhyeksi jäänyttä orastavan demokratian kautta Tšekkoslovakiassa.