Esteettömyyttä edistävät työkalut
Sivuston työkalut
Kielivalikko
Navigointipolku
KreikkaEU:hun liittymisvuosi: 1981
Pääkaupunki: Ateena
Pinta-ala: 131 957 km²
Väkiluku: 11,2 miljoonaa
Valuutta: Euroalueen jäsen vuodesta 2001 (€)
Schengen-alue: Schengen-alue jäsen vuodesta 1992
Kreikka sijaitsee Kaakkois-Euroopassa Balkanin niemimaan eteläkärjessä Euroopan ja Aasian risteyksessä. Siihen kuuluu yli 2 000 Aigeian- ja Joonianmeren saarta, joista ainoastaan noin 165 on asuttuja. Maan korkein kohta on Olymposvuori.
Kreikka on yksi Euroopan sivistyksen kehdoista. Siellä antiikin oppineet edistivät suuresti filosofian, lääketieteen, matematiikan ja tähtitieteen kehitystä. Kreikan kaupunkivaltiot olivat edelläkävijöitä demokraattisten hallitusmuotojen kehittämisessä. Maan historiallinen ja kulttuuriperintö vaikuttaa edelleen kaikkialla nykymaailmassa: kirjallisuudessa, taiteessa, filosofiassa ja politiikassa.
Nykyinen Kreikka on tasavalta, joka perustuu vuoden 1975 perustuslakiin. Yksikamarisen parlamentin 300 jäsentä valitaan neljäksi vuodeksi. Maa on jaettu 13 hallinnolliseen alueeseen.
Yli 50 prosenttia Kreikan teollisuudesta sijaitsee Suur-Ateenan alueella. Pääelinkeinot ovat maatalous, matkailu, rakennusteollisuus ja merenkulku.
Tunnettuja nykykreikkalaisia ovat elokuvaohjaaja Kostas Gavras, Nobelin palkinnon saaja Odysseus Elitis ja säveltäjä Mikis Theodorakis.
Kreikkalainen keittiö perustuu vuohen- ja lampaanlihaan. Myös kalaruuat ovat suosittuja. Oliiviöljy, jota tuotetaan suuria määriä, antaa oman erityismakunsa kreikkalaiseen ruokaan.
