Esteettömyyttä edistävät työkalut
Sivuston työkalut
Kielivalikko
Navigointipolku
TšekkiEU:hun liittymisvuosi: 2004
Pääkaupunki: Praha
Pinta-ala: 78 866 km²
Väkiluku: 10,5 miljoonaa
Valuutta: Tšekin koruna (Kč)
Schengen-alue: Schengen-alue jäsen vuodesta 2007
Tšekistä tuli itsenäinen valtio tammikuussa 1993, kun Tšekkoslovakia hajosi kahtia. Ennen toista maailmansotaa Tšekki kuului maailman kymmenen teollistuneimman maan joukkoon. Se oli ainoa keskisen Itä-Euroopan maa, joka säilyi demokratiana vuoteen 1938 saakka.
Tšekin pääkaupunki Praha on yli tuhat vuotta vanha ja sillä on eri tyylejä edustava arvokas historiallinen arkkitehtuuri. Kaupungista on tämän vuoksi tullut suosittu kohde monille kansainvälisille elokuvantekijöille.
Teollisuustuotanto on edelleen merkittävä tekijä maan taloudessa. Huomattavimpia aloja ovat autojen, työstökoneiden ja konetekniikan valmistus. Rauta- ja terästeollisuus on huomattavaa maan itäosassa Määrissä. Maataloudessa tuotetaan eniten maissia, sokerijuurikasta, perunaa, vehnää, ohraa ja ruista.
Noin 95 prosenttia maan pinta-alasta on mäkistä tai vuoristoista – ihanteellista maastoa hiihtämiseen, maastopyöräilyyn ja retkeilyyn. Maan runsaissa metsissä elää villisikoja ja kettuja.
Tšekki on kuuluisa oluestaan, esimerkiksi Pilsner-oluesta. Viiniä tuotetaan maan eteläosissa Määrin ja osin myös Böömin alueilla. Maassa on myös ennätykselliset 900 luonnonlähdettä, joiden ansiosta se tuottaa paljon kivennäisvettä. Aterialla syödään perinteisesti usein perunasta tai leivästä valmistettuja knedlík-pyöryköitä.
Kuuluisia tšekkejä ovat Art Nouveau -taiteilija Alfons Mucha, säveltäjät Antonin Dvořák ja Bedřich Smetana, kestävyysjuoksija Emil Zátopek sekä kirjailijat Franz Kafka ja Milan Kundera.
