Esteettömyyttä edistävät työkalut
Sivuston työkalut
Kielivalikko
Navigointipolku
Entinen Jugoslavian tasavalta MakedoniaPääkaupunki: Skopje
Pinta-ala: 25 433 km²
Väkiluku: 2,05 miljoonaa
Valuutta: denaari (ден)
Schengen-alue: Ei Schengen-alueen jäsen
Entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia itsenäistyi vuonna 1991, kun Jugoslavia oli hajonnut. Makedonia on Keski-Balkanilla sijaitseva sisämaavaltio, jossa vuoret ympäröivät laaksoa ja syvänteitä. Ohrid-järvi, joka on Albanian rajalla, on maailman vanhimpia järviä.
Kaksi kolmasosaa väestöstä on makedonialaisia. Albanialaisvähemmistö on huomattava, minkä lisäksi on pienempiä vähemmistöjä ovat turkkilaiset ja romanit.
Yksikamarisessa parlamentissa Sobraniessa on 120 jäsentä, jotka valitaan neljäksi vuodeksi. Presidentti, jolla on rajalliset toimivaltuudet, valitaan suoralla kansanvaalilla viisivuotiseksi toimikaudeksi.
Maalla on mineraalivaroja, muun muassa rautamalmia, kuparia, lyijyä ja sinkkiä. Tekstiiliteollisuus on tärkein ala, ja sen osuus kokonaisviennistä on yli puolet. Myös rautaa, terästä, viiniä ja vihanneksia viedään.
Paikallisen ruokaperinteen erikoisuuksia ovat esimerkiksi kuminalla maustettu sianliha, jota syödään kaalin kanssa, täytetty kyyhky ja koko Balkanilla tunnetun shopska-salaatin (jonka aineksina ovat tomaatti, kurkku ja lampaanjuusto) paikallinen versio.