Euroopan lipussa on kahdentoista kullanvärisen tähden muodostama ympyrä sinisellä taustalla. Tähdet symboloivat Euroopan kansojen ihanteita: yhtenäisyyttä, yhteisvastuuta ja sopusointua.
Lipussa olevien tähtien määrä ei liity mitenkään jäsenvaltioiden lukumäärään. Ympyrä edustaa yhtenäisyyttä.
Euroopan lipun historia
Lipun historia alkaa vuodesta 1955, jolloin ihmisoikeuksien ja eurooppalaisen kulttuurin puolesta toimiva Euroopan neuvosto ![]()
![]()
![]()
otti nykyisen mallin käyttöön.
Sittemmin Euroopan neuvosto ehdotti myös kehittyville EU:n toimielimille, että ne ottaisivat lipun tunnuksekseen.
Vuonna 1983 Euroopan parlamentti otti lipun käyttöön, ja vuonna 1985 EU:n johtajat päättivät valita lipun Euroopan unionin eli tuolloisen Euroopan yhteisön viralliseksi tunnukseksi. Euroopan yhteisön kaikki toimielimet ovat käyttäneet Euroopan lippua vuodesta 1986.
Euroopan lippu on Euroopan unionin toimeenpanoelimen Euroopan komission ainoa tunnus. Muut Euroopan unionin toimielimet käyttävät Euroopan lipun lisäksi myös omia tunnuksiaan.

