| Oikeudellinen huomautus | Mitä uutta? | Vastauksia kysymyksiisi | Tietoa EUROPA-palvelimesta | Hakemisto | Haku | Yhteystiedot |
![]() |
| EUROPA > Euroopan unioni lyhyesti > Euroopan unionin symbolit > Euroopan lippu |
|
Lipussa olevien tähtien lukumäärä ei liity mitenkään jäsenvaltioiden lukumäärään. Tähtien lukumääräksi on valittu kaksitoista, koska se on täydellisyyden ja yhtenäisyyden perinteinen vertauskuva. Näin ollen lippu pysyy samanlaisena Euroopan unionin laajentumisesta huolimatta.
Euroopan lipun historia Euroopan lipun historia alkaa vuodesta 1955. Tuolloin Euroopan
unioni oli vielä Euroopan hiili- ja teräsyhteisö, johon kuului
ainoastaan kuusi jäsenvaltiota. Vuosia sitä ennen oli kuitenkin
perustettu toinen, jäsenmäärältään Euroopan hiili- ja teräsyhteisöä
suurempi toimielin, joka oli alkanut tarmokkaasti puolustaa
ihmisoikeuksia ja edistää eurooppalaista kulttuuria: Euroopan neuvosto Euroopan neuvosto harkitsi pitkään, minkä tunnuksen se ottaisi omaan käyttöönsä. Lopulta se päätyi nykyiseen tunnukseen eli sinisellä pohjalla olevaan kahdentoista kultaisen tähden muodostamaan ympyrään. Monissa perinteissä luku kaksitoista edustaa täydellisyyttä. Se on myös vuodessa olevien kuukausien ja kellotaulussa olevien tuntien lukumäärä. Ympyrä puolestaan edustaa muun muassa yhtenäisyyttä. Euroopan neuvosto kehotti sittemmin Euroopan yhteisön toimielimiä ottamaan Euroopan lipun tunnuksekseen, minkä johdosta lippua alkoikin vuonna 1983 käyttää myös Euroopan parlamentti. Euroopan unionin jäsenvaltioiden ja hallitusten päämiehet päättivät lopulta vuonna 1985 valita Euroopan lipun Euroopan unionin eli tuolloisen Euroopan yhteisön viralliseksi tunnukseksi. Euroopan yhteisön kaikki toimielimet ovat käyttäneet Euroopan lippua vuoden 1986 alusta. |
| Oikeudellinen huomautus | Mitä uutta? | Vastauksia kysymyksiisi | Tietoa EUROPA-palvelimesta | Hakemisto | Haku | Yhteystiedot | Sivun alkuun |