EUROPA - Euroopan unioni lyhyesti

csdadeetelenesfritlvlthumtnlplptskslfisv

Europa > Euroopan unioni lyhyesti > Euroslangi

Euroopan unionin toimielimissä työskentelevät virkamiehet ja EU-asioita käsittelevät toimittajat käyttävät usein EU-aiheisia sanoja ja ilmaisuja, jotka vain he itse ymmärtävät. Koska suuren yleisön saattaa olla vaikeaa ymmärtää tällaista ns. euroslangia, olemme laatineet avuksi tämän käsikirjan.

Huomaa, ettei tässä luettelossa ole selviä erikoistermejä, oikeudellisia termejä eikä vain yhdessä kielessä käytettyjä ilmauksia. Teknisten ja oikeudellisten termien selityksiä ja määritelmiä löytyy erillisestä sanastosta.

Jos haluat esittää kommentteja käsikirjasta tai ehdottaa siihen uusia hakusanoja, ole hyvä ja käytä palautelomaketta.

Acquis (acquis communautaire):

Acquis (äännetään “akii”) on ranskankielinen käsite, joka tarkoittaa “EU:ta sellaisena kuin se on”, toisin sanoen Euroopan unionin jäsenmaiden yhteisiä oikeuksia ja velvoitteita. Acquis'hin kuuluu yhteisön koko säännöstö eli kaikki unionin perussopimukset ja lait, julistukset ja päätöslauselmat, kansainväliset sopimukset EU-asioista sekä Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen antamat tuomiot. Siihen kuuluu myös EU:n jäsenvaltioiden yhteinen toiminta oikeus- ja sisäasioiden ja yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla. "Acquis 'n hyväksyminen" tarkoittaa siis unionin hyväksymistä sellaisena kuin se on. Unionin jäsenyyteen valmistautuvien maiden on hyväksyttävä yhteisön säännöstö ja siirrettävä EU:n lainsäädäntö osaksi oman maansa lainsäädäntöä, ennen kuin ne voivat liittyä unioniin. Lisätietoja sanastosta.

Agenda:

Kirjaimellisesti agenda tarkoittaa asioita, jotka halutaan tehdä. Yleensä sillä tarkoitetaan kokouksen esityslistaa, mutta poliitikot käyttävät sitä myös puhuessaan asioista, jotka halutaan saavuttaa. Esimerkiksi EU:n sosiaalipoliittisesta toimintaohjelmasta, jossa vahvistetaan EU:n tulevien vuosien työllisyys- ja sosiaalipoliittiset tavoitteet, voidaan puhua "sosiaalipoliittisena agendana".

Avoin koordinointimenetelmä:

EU:n jäsenvaltiot päättävät monilla politiikan aloilla (esimerkiksi koulutus, eläkejärjestelmä, terveydenhuolto, maahanmuutto- ja turvapaikka-asiat) omista kansallisista toimintalinjoistaan sen sijaan, että lainsäädännössä olisi säädetty EU:n laajuisesta politiikasta. Jäsenvaltioiden kannattaa kuitenkin vaihtaa tietoa keskenään, ottaa käyttöön muualla hyviksi havaittuja käytäntöjä (ks. jäljempänä ”Paras käytäntö”) ja koordinoida kansallisia politiikkoja. Tällaista toinen toiselta oppimista kutsutaan ”avoimeksi koordinointimenetelmäksi”.

"Brysselissä on päätetty…":

Tiedotusvälineissä puhutaan usein "Brysselistä", kun tarkoitetaan EU:n toimielimiä, joista useimmat sijaitsevat Brysselissä. Unionin lakiehdotukset valmistelee Euroopan komissio, mutta tämän jälkeen EU:n neuvosto (eli jäsenmaiden hallitusten ministerit) ja Euroopan kansalaisten valitsema Euroopan parlamentti keskustelevat näistä ehdotuksista, tekevät niihin muutoksia ja lopulta päättävät, hyväksytäänkö ne uusiksi laeiksi.

Budjettialijäämä

Budjettialijäämä tarkoittaa sitä, että valtion menot ovat tuloja suuremmat.

Demokratiavaje:

Usein valitetaan, että EU:n päätöksentekojärjestelmä on liian kaukana tavallisista ihmisistä, jotka eivät ymmärrä sen monimutkaisia rakenteita ja vaikeita säädöstekstejä. Unioni yrittää poistaa tämän demokratiavajeen yksinkertaistamalla lainsäädäntöä, parantamalla suurelle yleisölle tarkoitettua tiedotustaan ja antamalla kansalaisyhteiskunnan (ks. jäljempänä) edustajille lisää sananvaltaa politiikassa. Kansalaiset ovat jo edustettuina EU:n päätöksenteossa Euroopan parlamentin kautta. Lisätietoja sanastosta.

EFTA:

Euroopan vapaakauppaliitto , organisaatio, joka perustettiin vuonna 1960 edistämään jäsenvaltioidensa välistä vapaata tavarakauppaa. Aluksi jäseniä oli seitsemän: Iso-Britannia, Itävalta, Norja, Portugali, Ruotsi, Sveitsi ja Tanska. Suomi liittyi EFTAan vuonna 1961, Islanti vuonna 1970 ja Liechtenstein vuonna 1991. Vuonna 1973 Iso-Britannia ja Tanska erosivat EFTAsta ja liittyivät ETY:yyn (ks. jäljempänä). Samoin tekivät Portugali vuonna 1986 sekä Itävalta, Ruotsi ja Suomi vuonna 1995. EFTAn nykyiset jäsenet ovat Islanti, Liechtenstein, Norja ja Sveitsi .

Ehdokasmaa:

Maa, joka on hakenut Euroopan unionin jäsenyyttä ja joka on virallisesti hyväksytty EU:n jäsenehdokkaaksi (vrt. jäljempänä ”Liittyvä maa”). Tällä hetkellä ehdokasmaita on kolme: Kroatia, entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia ja Turkki. Ennen kuin ehdokasmaa voi liittyä EU:hun, sen on täytettävä ns. Kööpenhaminan kriteerit (ks. jäljempänä).

Erasmus:

Tämä ei oikeastaan ole euroslangia, vaan kyseessä on vuonna 1987 käynnistynyt EU:n tukema koulutusalan ohjelma, joka on saanut nimensä renessanssin ajan suuren oppineen mukaan. Tähän mennessä jo yli 1,5 miljoonaa eurooppalaista korkeakouluopiskelijaa on päässyt Erasmus-apurahan turvin asumaan ja opiskelemaan ulkomaille, monet heistä ensi kertaa.

Esikuva-analyysi:

Esikuva-analyysi (vertailuanalyysi, benchmarking) tarkoittaa maan, yrityksen, elinkeinon tms. tulosten vertailua toisiin maihin, yrityksiin, elinkeinoihin jne. Tuloksia verrataan asetettuun vertailuarvoon.

ETA:

Euroopan talousalue , joka koostuu Euroopan unionista ja EFTA-maista (ks. edellä) Sveitsiä lukuun ottamatta. ETA-sopimus tuli voimaan 1. tammikuuta 1994, ja sen ansiosta Islanti, Liechtenstein ja Norja voivat hyödyntää sisämarkkinoiden tarjoamia etuja, mutta niillä ei kuitenkaan ole EU:n jäsenten täysiä oikeuksia ja velvoitteita.

ETY:

Euroopan talousyhteisö, yksi kolmesta Euroopan yhteisöstä (ks. jäljempänä), joka perustettiin vuonna 1957 edistämään Euroopan taloudellista yhdentymistä. Aluksi jäseniä oli kuusi: Alankomaat, Belgia, Italia, Luxemburg, Ranska ja Saksa. Vuonna 1993 Maastrichtin sopimuksen voimaantulon myötä ETY nimettiin uudelleen Euroopan yhteisöksi (EY), joka on tämän päivän Euroopan unionin perusta.

Euroalue:

Euroalueen muodostavat ne Euroopan unionin jäsenmaat, joiden rahayksikkönä on euro. Tätä nykyä euroalueeseen kuuluvat Alankomaat, Belgia, Espanja, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Kypros, Luxemburg, Malta, Portugali, Ranska, Saksa, Slovakia, Slovenia ja Suomi.

Eurobarometri:

Komission vuonna 1973 aloittama palvelu, joka mittaa ja analysoi julkisen mielipiteen kehitystä kaikissa jäsenvaltioissa sekä ehdokasmaissa (ks. edellä). Suuren yleisön mielipiteen tunteminen on tärkeä apu, kun Euroopan komissio laatii säädösehdotuksia, tekee päätöksiä tai arvioi omaa työtään. Eurobarometri-selvityksissä käytetään sekä yleisiä että kohdennettuja mielipidemittauksia. Lisätietoja Eurobarometri-sivustolta

Eurohinta:

Enimmäishinta, jonka matkapuhelinoperaattori voi periä toisesta EU-maasta soitetusta tai toisessa EU-maassa vastaanotetusta matkapuhelusta.

Euroopan integraatio:

Ks. ”Euroopan yhdentyminen”.

Euroopan linnake:

Tätä ilmaisua käytetään joskus asenteesta, jonka mukaan Eurooppaa on suojeltava ulkoisilta vaikutteilta, varsinkin vierailta kulttuurivaikutteilta. "Euroopan linnake" käsitettä kuulee usein käytettävän, kun keskustellaan turvapaikka-asioista ja maahanmuuttosäännöksistä.

Euroopan yhdentyminen:

Yhdentymisellä tai integraatiolla tarkoitetaan yhteyksien ja yhtenäisyyden luomista Euroopan maiden ja kansojen välille. Euroopan unionin sisällä tällä tarkoitetaan sitä, että maat yhdistävät voimavaransa ja tekevät päätöksiä yhdessä. Yhteinen päätöksenteko tapahtuu EU:n toimielinten (parlamentin, neuvoston, komission jne.) välisellä vuorovaikutuksella.

Euroopan yhteisöt:

1950-luvulla kuusi Euroopan maata (Alankomaat, Belgia, Italia, Luxemburg, Ranska ja Saksa) päätti yhdistää taloudelliset voimavaransa ja perustaa talousasioita varten yhteisen päätöksentekojärjestelmän. Tämän vuoksi ne perustivat seuraavat kolme järjestöä:

Euroopan hiili- ja teräsyhteisö (EHTY),
Euroopan atomienergiayhteisö (Euratom),
Euroopan talousyhteisö (ETY).

Nämä yhteisöt – jotka yhdessä tunnetaan ”Euroopan yhteisöinä” – muodostivat nykyisen Euroopan unionin perustan. ETY nousi pian muita yhteisöjä tärkeämmäksi, ja myöhemmin sen nimi muutettiin ”Euroopan yhteisöksi” (EY).

EY:n päätökset tehdään ns. yhteisömetodilla (ks. jäljempänä), johon kaikki EU:n toimielimet osallistuvat. Tätä metodia käytetään kaikilla EU:n toiminta-aloilla lukuun ottamatta niitä, joilla asioista päätetään pelkästään jäsenvaltioiden hallitusten kesken.

Eurooppalaiset teemavuodet:

Vähintään joka toinen vuosi EU tai Euroopan neuvosto haluaa nostaa tietyn aiheen yleiseen keskusteluun nimeämällä vuoden kyseistä aihetta käsitteleväksi teemavuodeksi. Vuoden aikana järjestetään erilaisia aiheeseen liittyviä tapahtumia. Vuosi 2008 on nimetty Euroopan kulttuurienvälisen vuoropuhelun teemavuodeksi.

Eurooppa-päivä 9. toukokuuta:

Toukokuun 9. päivänä 1950 Ranskan silloinen ulkoministeri Robert Schuman piti kuuluisan puheensa, jossa hän esitti, että sodanjälkeisessä Euroopassa voitaisiin turvata rauha ja luoda vaurautta yhdentymisen avulla (ks. edellä ”Euroopan yhdentyminen”). Hänen ehdotuksensa loi perustan nykyiselle Euroopan unionille, ja siksi toukokuun yhdeksäntenä vietetään EU:n vuosipäivää.

EUROPA:

Tämä ei ole euroslangia, vaan Euroopan vanha kreikan- ja latinankielinen nimi ja Euroopan unionin virallisen verkkosivuston nimi. Sivustolla on runsaasti hyödyllistä tietoa unionista. Sitä päivitetään jatkuvasti, ja tietoja on saatavilla kaikilla EU:n virallisilla kielillä, myös suomeksi.

Euroskeptikko:

Henkilö, joka vastustaa Euroopan yhdentymistä tai suhtautuu epäilevästi unioniin ja sen pyrkimyksiin.

Eurovirkamiehet:

Eurovirkamiehiksi kutsutaan niitä tuhansia Euroopan unionin jäsenmaiden kansalaisia, jotka työskentelevät unionin toimielimissä (Euroopan parlamentissa, neuvostossa, komissiossa jne.).

EY:

Euroopan yhteisö. Alun perin Euroopan talousyhteisö (ETY; ks. edellä).

Federalismi:

Liittovaltiojärjestelmä eli laajasti ottaen hallintojärjestelmä, jossa useat valtiot muodostavat kokonaisuuden, mutta säilyttävät itsenäisyyden sisäasioissaan. Tällaisen järjestelmän kannattajia kutsutaan usein federalisteiksi.
Useissa maissa eri puolilla maailmaa – esimerkiksi Australiassa, Kanadassa, Saksassa, Sveitsissä ja Yhdysvalloissa – on liittovaltiojärjestelmän mukainen hallintomalli, jossa joistakin asioista (esimerkiksi ulkopolitiikasta) päätetään liittovaltiotasolla, kun taas joistakin asioista yksittäiset osavaltiot päättävät itse. Hallintomallit kuitenkin vaihtelevat maittain.
Euroopan unioni ei perustu yhteenkään näistä malleista. Se ei ole liittovaltio, vaan aivan omanlaisensa yhteenliittymä. Sen jäsenvaltiot ovat itsenäisiä ja täysivaltaisia kansakuntia, jotka yhdistävät toimivaltansa useilla yhteistä etua koskevilla aloilla. Näin ne saavat kansainvälisissä yhteyksissä sellaista vaikutusvaltaa, jota mikään niistä ei saisi yksin.
Euroopan tulevaisuudesta keskusteltaessa käsitellään usein kysymystä, pitäisikö EU:n tulla enemmän liittovaltion kaltaiseksi.

Hakijamaa:

Maa, joka on hakenut Euroopan unionin jäsenyyttä. Kun hakemus on virallisesti hyväksytty, maasta tulee ehdokasmaa (ks. edellä).
Lisätietoja sanastosta.

Hallitustenvälinen:

EU:ssa päätetään joistakin asioista, kuten turvallisuus- ja puolustuskysymyksistä, EU-maiden hallitusten välisellä sopimuksella eikä ns. yhteisömetodilla (ks. jäljempänä). Näistä hallitustenvälisistä päätöksistä sopivat Euroopan unionin neuvostossa kokoontuvat ministerit tai korkeimmalla tasolla EU-maiden pääministerit ja/tai presidentit, joiden kokousta kutsutaan Eurooppa-neuvostoksi (ks. jäljempänä ”Neuvosto”).

Hallitustenvälinen konferenssi (HVK):

EU:n jäsenvaltioiden hallitusten konferenssi, joka kutsutaan koolle, kun EU:n perussopimuksia halutaan muuttaa.

Harmonisointi:

Harmonisoinnilla voidaan tarkoittaa kansallisten lakien yhdenmukaistamista. Usein tarkoituksena on sellaisten kansallisten esteiden poistaminen, jotka haittaavat työntekijöiden, tavaroiden, palvelujen ja pääoman vapaata liikkuvuutta. Toisin sanoen harmonisoinnilla varmistetaan EU:n toimivaltaan kuuluvilla aloilla, että eri EU-maiden soveltamissa säännöissä asetetaan samat velvoitteet kaikkien maiden kansalaisille ja että kaikissa EU-maissa sovelletaan tiettyjä vähimmäisvaatimuksia.
Harmonisoinnilla voidaan tarkoittaa myös jäsenvaltioiden teknisten normien koordinointia niin, että tuotteita ja palveluja voidaan ostaa ja myydä vapaasti kaikkialla EU:n alueella. Päinvastoin kuin usein luullaan, harmonisointi ei tarkoita, että kaikkea kurkkujen käyryydestä porkkanoiden väriin standardoidaan pelkän standardoimisen vuoksi. Usein se tarkoittaa vain, että EU-maat tunnustavat toistensa turvallisuusnormit riittäviksi.

Huippukokous:

Eurooppa-neuvoston (ks. jäljempänä ”Neuvosto”) kokouksia kutsutaan myös huippukokouksiksi, koska niihin osallistuvat EU:n jäsenvaltioiden valtion- tai hallitusten päämiehet. Joistakin maista on paikalla pääministeri, joistakin presidentti ja joistakin maista molemmat, kunkin jäsenvaltion perustuslain mukaisesti.

HVK:

Ks. ”Hallitustenvälinen konferenssi”.

Joustoturva:

Joustoturvalla tarkoitetaan hyvinvointivaltiomallia, jossa sovelletaan aktiivista työmarkkinapolitiikkaa. Malli on työnantajien kannalta joustava, sillä työntekijöiden palkkaaminen ja irtisanominen on helppoa, ja työntekijöiden kannalta turvallinen, sillä työttömyysetuudet ovat hyvät. Mallia alettiin soveltaa ensimmäisenä Tanskassa 1990-luvulla.

Jäsenvaltio:

Kansainväliseen organisaatioon kuuluvat maat ovat sen jäsenvaltioita. Ilmaisulla tarkoitetaan usein maan hallitusta.
Euroopan unionin jäsenvaltiot tammikuun 1. päivästä 2007 ovat Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Espanja, Irlanti, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Kreikka, Kypros, Latvia, Liettua, Luxemburg, Malta, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Tanska, Tšekki, Unkari ja Viro. Kunkin maan liittymisvuosi mainitaan kohdassa ”Laajentuminen” (ks. jäljempänä).

Kansalaisvuoropuhelu:

Tällä tarkoitetaan kansalaisyhteiskunnan (ks. jäljempänä) kuulemista silloin, kun Euroopan komissio laatii politiikkoja ja lainsäädäntöehdotuksia. Se on laajempi käsite kuin "työmarkkinaosapuolten vuoropuhelu" (ks. jäljempänä).

Kansalaisyhteiskunta:

Yhteinen nimitys kaikenlaisille organisaatioille ja järjestöille, jotka eivät kuulu valtionhallintoon vaan edustavat ammattikuntia, eturyhmiä tai yhteiskunnan sektoreita. Niitä ovat esimerkiksi ammattiliitot, työnantajajärjestöt, ympäristöjärjestöt sekä nais-, viljelijä- ja vammaisjärjestöt. EU kuulee säännöllisesti kansalaisyhteiskunnan edustajia ja haluaa niiden osallistuvan yhä enemmän EU:n päätöksentekoon, sillä järjestöt ovat alansa parhaita asiantuntijoita ja toteuttavat ja valvovat osaltaan EU:n politiikkaa.

Kilpailuoikeus:

EU:n tavoitteena on varmistaa oikeudenmukainen ja vapaa kilpailu sisämarkkinoilla ja huolehtia siitä, että yritykset kilpailevat keskenään eivätkä tee salaista yhteistyötä. EU:n säännöissä kielletään kilpailua rajoittavat sopimukset (esim. sopimukset, joilla yritykset sopivat korkeiden hintojen pitämisestä yllä keinotekoisesti), eivätkä markkinoita hallitsevat yritykset saa käyttää asemaansa väärin. EU:n kilpailuoikeudella tarkoitetaan tällaisia sääntöjä. Komissiolla on laajat valtuudet kieltää kilpailunvastainen toiminta ja määrätä sakkoja siihen syyllistyville yrityksille.

Koheesio:

Ks. ”Yhteenkuuluvuus”.

Kolmas maa:

EU:n ulkopuolinen maa. Ilmaisu on selkeä silloin, kun puhutaan kahden jäsenvaltion (tai EU:n toimielinten ja jäsenvaltion) ja jonkin muun maan - kirjaimellisesti kolmannen maan - välisistä suhteista.

Komissio (Euroopan komissio):

Poliittisesti riippumaton toimielin, joka edustaa ja valvoo koko Euroopan unionin etua. Komissio laatii säädös-, toimenpide- ja toimintaohjelmaehdotuksia ja vastaa Euroopan parlamentin ja neuvoston päätösten täytäntöönpanosta.

Komitologia:

Oikeampi nimitys on "komiteamenettely". Sillä tarkoitetaan menettelyä, jossa komission on kuultava EU:n jäsenmaiden asiantuntijoiden neuvoa-antavia komiteoita valvoessaan EU:n lainsäädännön täytäntöönpanoa.
Lisätietoja sanastosta.

Kulttuuripääkaupungit:

Joka vuosi yksi tai useampia Euroopan kaupunkeja nimetään Euroopan kulttuuripääkaupungiksi. Tavoitteena on tuoda esille näiden kaupunkien kulttuurisaavutuksia ja -pääomaa ja tutustuttaa eurooppalaiset paremmin Euroopan rikkaaseen kulttuuriperintöön. Vuonna 2008 Euroopan kulttuuripääkaupunkeja ovat Liverpool (Iso-Britannia) ja Stavanger (Norja). Kulttuuripääkaupungit

Kööpenhaminan kriteerit:

EU-johtajat määrittelivät Kööpenhaminassa kesäkuussa 1993 kolme perustetta, jotka kaikkien ehdokasmaiden (ks. edellä) pitää täyttää, ennen kuin ne voivat liittyä Euroopan unioniin: 1) Maalla on oltava vakaat hallintoelimet, jotka ylläpitävät demokratiaa, oikeusvaltioperiaatteen ja ihmisoikeuksien noudattamista sekä vähemmistöjen kunnioittamista. 2) Maassa on oltava toimiva markkinatalous. 3) Maan on otettava käyttöön koko yhteisön säännöstö (ks. edellä ”Acquis”) ja hyväksyttävä EU:n eri tavoitteet. Sen julkishallinnolla on oltava valmiudet soveltaa ja käsitellä EU:n lakeja käytännössä. EU:lla on oikeus päättää, milloin ehdokasmaa täyttää nämä kriteerit ja milloin EU on valmis hyväksymään sen uudeksi jäsenekseen.

Laajentuminen:

Kun EU sai alkunsa 1950-luvulla, sillä oli vain kuusi jäsenvaltiota. Nyt jäsenvaltioita on 27. EU:n jäsenmäärän kasvua sanotaan laajentumiseksi. EU on laajentunut useaan otteeseen, ja eri maat ovat liittyneet sen jäseniksi seuraavasti:

1950-luku Alankomaat, Belgia, Italia, Luxemburg, Ranska, Saksa
1973 Irlanti, Iso-Britannia, Tanska
1981 Kreikka
1986 Espanja, Portugali
1995 Itävalta, Ruotsi, Suomi
2004 Kypros, Latvia, Liettua, Malta, Puola, Slovakia, Slovenia, Tšekki, Unkari, Viro.
2007 Bulgaria ja Romania.

Liittyvä maa:

Ehdokasmaa (ks. edellä), joka on täyttänyt Kööpenhaminan kriteerit (ks. edellä) ja saanut päätökseen Euroopan unioniin liittymistä koskevat neuvottelut.

Lissabonin strategia:

EU:n talouden on oltava nykyaikainen ja tehokas, jotta se menestyy kilpailussa muiden maailmanluokan toimijoiden kanssa. Lissabonin huippukokouksessa maaliskuussa 2000 EU:n poliittinen johto asetti seuraavan tavoitteen: kymmenessä vuodessa EU:sta tulee "maailman kilpailukykyisin ja dynaamisin tietoon perustuva talous, joka kykenee ylläpitämään kestävää talouskasvua, luomaan uusia ja parempia työpaikkoja ja lisäämään sosiaalista yhteenkuuluvuutta".

EU:n päättäjät sopivat myös yksityiskohtaisesta strategiasta, jonka avulla tämä tavoite on määrä saavuttaa. Tämä ns. Lissabonin strategia kattaa toimia, joilla edistetään muun muassa tutkimusta, koulutusta, Internetin käyttömahdollisuuksia ja verkkokauppaa. Siinä edellytetään myös Euroopan sosiaaliturvajärjestelmien uudistamista ja niiden kestävyyden parantamista, jotta myös tulevat sukupolvet pääsevät osallisiksi sosiaaliturvaeduista. Joka kevät Eurooppa-neuvoston kokouksessa arvioidaan, miten Lissabonin strategian toteutus on edistynyt.

Läpinäkyvyys:

Sanaa läpinäkyvyys käytetään usein tarkoittamaan avoimuutta EU:n toimielinten työtavoissa. EU:n toimielimet ovat sitoutuneet toimimaan entistä avoimemmin. Ne pyrkivät parantamaan yleisön mahdollisuuksia saada tietoa ja laatimaan asiakirjansa selkeämmiksi ja helpommin luettaviksi. Tavoitteena on laatia säädökset paremmin ja tehdä muun muassa entisiä lyhyempi ja yksinkertaisempi uudistussopimus.

Maastrichtin kriteerit:

Näillä viidellä kriteerillä määritetään, onko EU:n jäsenvaltio valmis ottamaan euron käyttöön. Ne liittyvät seuraaviin tekijöihin:

Hintavakaus:: inflaatioprosentti saa ylittää korkeintaan 1,5 prosenttiyksiköllä inflaatioprosentiltaan edellisvuoden kolmen parhaan jäsenvaltion inflaatiotason;
Budjettialijäämä (ks. edellä):: budjettialijäämän on yleensä oltava alle 3 prosenttia suhteessa BKT:hen;
Velka:: raja asetettiin 60 prosenttiin suhteessa BKT:hen, mutta maa, jossa velan ja BKT:n suhde on suurempi, voi ottaa euron käyttöön, jos sen velka pienenee jatkuvasti;;
Pitkät korot:: pitkät korot saavat ylittää korkeintaan 2 prosenttiyksiköllä edellisvuoden inflaatioprosentiltaan kolmen parhaan jäsenvaltion korkotason;
Valuuttakurssien vakaus:: valuuttakurssin on pysyttävä ennalta määrätyn vaihteluvälin sisällä kahden vuoden ajan.; Näistä kriteereistä määrättiin Maastrichtin sopimuksessa, jonka mukaan ne ovat siis saaneet nimensä.

Määräenemmistö:

Euroopan unionin neuvosto päättää useimmista asioista äänestämällä. Kullakin maalla on tietty äänimäärä, joka määräytyy sen väkiluvun mukaan. Maiden äänimäärät ovat seuraavat:

Iso-Britannia, Italia, Ranska ja Saksa	29
Espanja ja Puola	27
Romania	14
Alankomaat	13
Belgia, Kreikka, Portugali, Tšekki ja Unkari	12
Bulgaria, Itävalta ja Ruotsi	10
Irlanti, Liettua, Slovakia, Suomi ja Tanska	7
Kypros, Latvia, Luxemburg, Slovenia ja Viro	4
Malta	3
	345

Jäsenvaltio voi myös pyytää varmistamaan, että puoltavat äänet edustavat vähintään 62:ta prosenttia unionin koko väestöstä. Jos näin ei ole, päätöstä ei tehdä.

Lisätietoja määräenemmistöäänestyksistä on sanastossa.

Naapuruuspolitiikka:

Euroopan naapuruuspolitiikka (ENP)

pantiin alulle vuonna 2004 tapahtuneen EU:n laajentumisen yhteydessä. Sen avulla halutaan ehkäistä uusien jakolinjojen syntyminen laajentuneen EU:n ja sen naapurivaltioiden välille sekä lisätä yleistä vakautta, turvallisuutta ja hyvinvointia.
Naapuruuspolitiikan perustana ovat yhteiset arvot: demokratia, ihmisoikeudet, oikeusvaltioperiaatteen noudattaminen, hyvä hallintotapa, markkinatalous ja kestävä kehitys. Naapuruussuhteen luonne riippuu siitä, missä määrin EU:n naapurimaa on nämä arvot omaksunut.
ENP:n toteuttamisen apuna on kahdenvälinen Euroopan naapuruuspolitiikan toimintaohjelma

, josta EU sopii kunkin kumppanimaan kanssa erikseen.
Ohjelmassa asetetaan poliittisen järjestelmän ja talouden uudistustavoitteet lyhyelle ja keskipitkälle aikavälille.

Neljä vapautta:

Yksi unionin suurimmista saavutuksista on ollut luoda sisärajaton alue, jonka sisällä 1) ihmiset, 2) tavarat, 3) palvelut ja 4) raha saavat liikkua vapaasti. Tätä nelinkertaista liikkumisen vapautta kutsutaan joskus "neljäksi vapaudeksi".

Neuvosto:

Euroopassa on kolme elintä, joiden nimessä on sana "neuvosto":

Eurooppa-neuvosto:: Kaikkien EU-maiden valtion- ja hallitusten päämiesten (eli presidenttien ja/tai pääministerien) sekä Euroopan komission puheenjohtajan kokous. Eurooppa-neuvostolla on periaatteessa vuoden aikana neljä kokousta, joissa se sopii EU:n politiikan yleislinjoista ja arvioi eri alojen kehitystä. Se on EU:n korkein päättävä elin, ja sitä kutsutaankin usein huippukokoukseksi.
Euroopan unionin neuvosto:: Aiemmin ministerineuvostoksi kutsuttu toimielin koostuu kaikkien EU-maiden hallitusten ministereistä. Neuvosto kokoontuu säännöllisesti tekemään yksityiskohtaisia päätöksiä ja säätämään EU:n säädöksiä.
Euroopan neuvosto:: Euroopan neuvosto ei ole EU:n toimielin. Se on Strasbourgissa päämajaansa pitävä hallitustenvälinen järjestö, jonka tavoitteena on muun muassa ihmisoikeuksien suojelu, Euroopan kulttuurisen monimuotoisuuden edistäminen ja yhteiskunnallisten ongelmien, kuten muukalaisvihan ja suvaitsemattomuuden, torjuminen. Euroopan neuvosto perustettiin vuonna 1949, ja sen alkuvuosien saavutuksia oli Euroopan ihmisoikeussopimus. Se on myös perustanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen, jotta kansalaiset voisivat käyttää sopimuksen mukaisia oikeuksiaan.

Paras käytäntö (käytänne):

EU:ssa sovellettavia toimintatapoja voidaan parantaa esimerkiksi siten, että jäsenmaat tarkastelevat muiden EU-maiden käytänteitä ja katsovat, mikä toimii parhaiten. Kukin maa voi sitten ottaa käyttöön "parhaan käytännön" ja mukauttaa sen omiin kansallisiin ja paikallisiin olosuhteisiinsa.

Perustajahahmot:

Toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina monet valtiomiehet, kuten ranskalaiset Jean Monnet ja Robert Schuman, unelmoivat siitä, että Euroopan kansat voisivat yhdentyä pysyvän rauhan ja ystävyyden saavuttamiseksi. Seuraavien 50 vuoden aikana heidän unelmansa on vähitellen toteutunut sitä mukaa kuin Euroopan unionia on rakennettu. Tästä syystä näitä henkilöitä kutsutaan EU:n perustajahahmoiksi.

Perustuslaki:

EU:n perustana on nykyisin neljä perussopimusta, joissa määritellään EU:n toimintasäännöt. Nämä sopimukset ovat laajoja ja monimutkaisia, ja EU:n päättäjien tarkoituksena onkin korvata ne yhdellä lyhyemmällä ja yksinkertaisemmalla asiakirjalla. EU:n perustuslakisopimus hyväksyttiin ja allekirjoitettiin vuonna 2004, mutta se ei tullut voimaan, koska se hylättiin Ranskan ja Alankomaiden kansanäänestyksissä vuonna 2005.

Pilarit:

Asiat, joista EU tekee päätöksiä, jaetaan karkeasti kolmeen lohkoon eli ns. pilariin:

Ensimmäinen pilari kattaa useimmat yhteisistä politiikoista. Niitä koskevat päätökset tehdään ns. yhteisömetodilla (ks. jäljempänä) eli päätöksentekoon osallistuvat komissio, parlamentti ja neuvosto;
Toisen pilarin muodostaa yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka, jota koskevat päätökset tekee neuvosto yksin;
Kolmas pilari on poliisiyhteistyö ja oikeudellinen yhteistyö rikosasioissa. Neuvosto tekee myös näitä koskevat päätökset.

Neuvosto voi siirtää asioita kolmannesta pilarista ensimmäiseen pilariin käyttämällä ns. yhdyskäytävää (ks. jäljempänä).

Pääosasto:

Lyhennetään PO. Euroopan unionin suurimpien toimielinten (komissio, neuvosto ja parlamentti) henkilöstö on organisoitu yksiköiksi, joita kutsutaan pääosastoiksi (ranskaksi "direction générale" ja englanniksi "Directorate-General" eli DG). Kukin pääosasto vastaa tietystä tehtävästä tai politiikan alasta. Pääosaston hallinnollisena johtajana toimii pääjohtaja.

Rahoituskehys (rahoitusnäkymät):

Rahoituskehyksellä/-näkymillä tarkoitetaan itse asiassa suunnitelmaa. EU:n on suunniteltava työnsä hyvissä ajoin ja varmistettava, että sillä on tarpeeksi varoja toteuttaa haluamansa toimet. Niinpä suurimpien toimielinten (parlamentin, neuvoston ja komission) on sovittava etukäteen seuraavien vuosien ensisijaisista tavoitteista ja laadittava varainkäyttösuunnitelma eli rahoituskehys, josta aiemmin käytettiin nimitystä ”rahoitusnäkymät”. Siinä esitetään varojen kokonaismäärä, jonka EU voi enimmillään käyttää, ja täsmennetään, mihin varoja voidaan käyttää. Rahoituskehyksen tarkoitus on pitää EU:n menot hallinnassa kustannusten koko ajan kasvaessa.

Rajat ylittävä yhteistyö:

Eri EU-maihin sijoittautuneiden yritysten tai organisaatioiden yhteistyö. Tällaisen yhteistyön edistäminen on yksi EU:n tärkeimmistä tehtävistä.

Rendez-vous-lauseke (uudelleentarkastelulauseke):

Joskus EU:n päättäjät eivät pääse yhteisymmärrykseen jostakin neuvoteltavana olevan asiakirjan yksityiskohdasta. Tällöin he voivat päättää palata asiaan myöhemmin. Tällaisesta päätöksestä tulee virallinen, kun se kirjataan keskustelun aiheena olevaan asiakirjaan ns. rendez-vous- eli uudelleentarkastelulausekkeena.

Schengen-alue (Schengen-maat):

Alankomaat, Belgia, Luxemburg, Ranska ja Saksa päättivät vuonna 1985 lopettaa maiden välillä matkustavien henkilöiden tarkastukset. Syntyi alue, jolla ei ole sisärajoja. Aluetta alettiin kutsua Schengen-alueeksi, koska sopimus allekirjoitettiin Schengenissä Luxemburgissa.
Schengen-maat ottivat käyttöön koko alueella yhteisen viisumipolitiikan ja sopivat rajatarkastusten järjestämisestä alueen ulkorajoilla. Sen sijaan sisärajoilla voidaan tehdä tarkastuksia vain rajoitetun ajan, jos se on yleiseen järjestykseen tai kansalliseen turvallisuuteen liittyvistä syistä välttämätöntä.
Schengen-alue on vähin erin laajentunut ja käsittää nyt lähes kaikki EU-maat sekä Islannin ja Norjan. Schengenin sopimuksesta on tullut olennainen osa EU:n perussopimuksia. Irlanti ja Iso-Britannia eivät kuitenkaan osallistu rajatarkastuksia ja viisumeita koskeviin järjestelyihin. Lisätietoja Schengen-alueesta.
Schengen-maiden sisällä matkustava Schengen-maan kansalainen ei tarvitse viisumia. Henkilö, jolla on viisumi yhteen Schengen-maahan, saa automaattisesti matkustaa vapaasti koko Schengen-alueella lukuun ottamatta Irlantia ja Isoa-Britanniaa.

Sidosryhmä:

Henkilöt tai organisaatiot, joihin EU:n lainsäädäntö tai päätöksenteko vaikuttaa. Euroopan komissio kuulee sidosryhmiä mahdollisimman laajalti ennen kuin se tekee uusia lainsäädäntöaloitteita tai esittää muita toimia.

Strasbourg:

Strasbourg on Ranskassa lähellä Saksan rajaa sijaitseva kaupunki, jossa Euroopan parlamentti kokoontuu kerran kuukaudessa viikon kestävään täysistuntoon. Strasbourgissa toimivat lisäksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ja Euroopan neuvosto, jotka eivät ole EU:n toimielimiä. Strasbourgista puhuttaessa tarkoitetaan joskus jompaakumpaa näistä.

Subsidiariteetti:

Subsidiariteetti eli toissijaisuus- tai läheisyysperiaate tarkoittaa, että EU:n päätökset on tehtävä mahdollisimman lähellä kansalaisia. Toisin sanoen unioni ryhtyy toimintaan vain tapauksissa, joissa toiminta koko EU:n tasolla on tehokkaampaa kuin toiminta valtion, alueen tai kunnan tasolla.

Tiiviimpi yhteistyö:

Tällä tarkoitetaan järjestelyä, jossa joukko unionin jäsenmaita tekee jollakin alalla yhteistyötä eivätkä muut unionin jäsenmaat voi tai halua osallistua yhteistyöhön vielä siinä vaiheessa. Ulkopuolelle jäävien maiden on kuitenkin voitava halutessaan tulla mukaan yhteistyöhön myöhemmin.

Toimivalta:

Valtuudet ja vastuualueet. Poliittisissa keskusteluissa käsitellään usein sitä, minkälaiset valtuudet ja vastuualueet EU:n toimielimille pitäisi antaa ja mitkä jättää kansallisille, alueellisille ja paikallisille viranomaisille.

Toimivaltainen viranomainen:

Valtionhallinnon yksikkö tai muu elin, joka on määräasiassa toimivaltainen. ”Toimivaltaisuus” tarkoittaa oikeudellista valtaa ja vastuuta hoitaa kyseistä asiaa.

Työmarkkinaosapuolet:

Tällä tarkoitetaan työmarkkinoiden kahta osapuolta – työnantajia ja työntekijöitä. EU:n tasolla niitä edustavat kolme tärkeintä järjestöä ovat:

Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö (EAY), joka edustaa työntekijöitä;
Euroopan teollisuuden ja työnantajajärjestöjen liitto (UNICE), joka edustaa yksityisen sektorin työnantajia;
Julkisten yritysten Euroopan keskus (CEEP), joka edustaa julkisen sektorin työnantajia.

Euroopan komissio kuulee näitä järjestöjä laatiessaan sosiaali- ja työlainsäädäntöä koskevia ehdotuksia. Lisätietoja sanastosta.

Työmarkkinaosapuolten vuoropuhelu:

Tällä tarkoitetaan työmarkkinaosapuolten (ks. edellä) välisiä keskusteluja, neuvotteluja ja yhteistyötä sekä näiden osapuolten ja EU:n toimielinten välisiä keskusteluja. Lisätietoja sanastosta.

Valmistelukunta:

EU-yhteyksissä valmistelukunta tarkoittaa EU:n toimielinten sekä jäsenvaltioiden hallitusten ja parlamenttien edustajista muodostettua ryhmää, joka perustetaan laatimaan tärkeää asiakirjaa. Tällaiset valmistelukunnat laativat Euroopan unionin perusoikeuskirjan sekä luonnoksen EU:n perustuslaiksi.

Valtavirtaistaminen, mainstreaming:

Valtavirtaistaminen tarkoittaa, että jokin asia otetaan huomioon kaikilla EU:n politiikan aloilla. Esimerkiksi päätöksissä kaikilla EU:n politiikan aloilla on otettava huomioon ympäristövaikutukset – ympäristönäkökohdat on siis valtavirtaistettu.

Vapaakauppa-alue:

Ryhmä valtioita, jotka ovat poistaneet väliltään kaupan esteitä, esimerkiksi tuontitariffeja ja kiintiöitä. Maailmassa on useita vapaakauppa-alueita, muun muassa Mercosur Etelä-Amerikassa, Nafta Pohjois-Amerikassa ja EFTA Euroopassa. Myös Euroopan unioni on vapaakauppa-alue, mutta se on myös paljon enemmän, koska se rakentuu taloudelliselle ja poliittiselle yhdentymiselle ja sen jäsenvaltiot tekevät monia politiikan aloja koskevat päätökset yhdessä.

Vastaanottokyky:

Valtion tai organisaation kyky ottaa vastaan tukia ja käyttää niitä tehokkaasti. Tämä kyky on kehitysmailla usein puutteellinen. Valtio voi esimerkiksi saada niin paljon varoja, että se riittäisi alakouluopetuksen järjestämiseen maan kaikille lapsille, mutta jos opettajia tai kouluja ei ole tarpeeksi tai jos hallintojärjestelmä on heikko, varoja ei ole mahdollista hyödyntää lyhyellä aikavälillä. Ensin on koulutettava opettajia, rakennettava kouluja ja tehostettava järjestelmää – eli parannettava vastaanottokykyä.

Viralliset kielet:

Tammikuun 1. päivästä 2007 Euroopan unionilla on 23 virallista kieltä: bulgaria, englanti, espanja, hollanti, iiri, italia, kreikka, latvia, liettua, malta, portugali, puola, ranska, romania, ruotsi, saksa, slovakki, sloveeni, suomi, tanska, tšekki, unkari ja viro.
EU:n lainsäädäntö julkaistaan kaikilla virallisilla kielillä, ja mitä tahansa niistä voi käyttää kirjeenvaihdossa EU:n toimielinten kanssa. Euroopassa puhutaan lisäksi monia muita kieliä, ja eurooppalaiset pitävät arvossa kansallisten ja alueellisten kielten moninaisuutta, joka on osa Euroopan rikasta kulttuuriperintöä. EU rahoittaa ohjelmia, joilla edistetään kielten oppimista ja kielellistä monimuotoisuutta.

Yhdyskäytävä:

Jotkin asiat voidaan siirtää EU:n kolmannesta pilarista (ks. edellä) ensimmäiseen pilariin, niin että niitä voidaan käsitellä yhteisömetodilla (ks. jäljempänä). Tällaisesta ns. ”yhdyskäytävän” käytöstä on tehtävä neuvostossa yksimielinen päätös, joka kaikkien jäsenvaltioiden on ratifioitava.

Yhteenkuuluvuus (koheesio):

Ilmaisulla "sosiaalisen yhteenkuuluvuuden edistäminen" tarkoitetaan sitä, että EU haluaa varmistaa, että jokaisella ihmisellä on paikka yhteiskunnassa. Tästä syystä se esimerkiksi pyrkii vähentämään ja ehkäisemään köyhyyttä, työttömyyttä ja syrjintää. EU:n talousarvioon sisältyy koheesiorahasto, jonka varoja käytetään yhteenkuuluvuutta edistäviin hankkeisiin. Varoilla rahoitetaan esimerkiksi uusia tie- ja rautatieyhteyksiä, joiden avulla epäedullisessa asemassa olevat alueet pääsevät täysimittaisesti mukaan EU:n talouteen.

Yhteismarkkinat:

Kun ETY (ks. edellä) perustettiin vuonna 1957, sen perusajatuksena olivat yhteismarkkinat. Tavoitteena oli, että ihmiset, tavarat ja palvelut pääsisivät liikkumaan vapaasti jäsenvaltioiden välillä ikään kuin kyseessä olisi yksi valtio, eikä rajoilla tehtäisi tarkastuksia eikä kannettaisi tulleja. Suunnitelman toteutumiseen meni kuitenkin tovi: tullit poistettiin ETY-maiden väliltä lopullisesti vasta 1. heinäkuuta 1968. Muut kaupan esteet säilyivät vieläkin kauemmin, ja järjestelmä otettiin käyttöön vasta vuoden 1992 lopussa, jolloin sen nimenä oli "yhtenäismarkkinat".

Yhteisö, yhteisöt:

Ks. "Euroopan yhteisöt”.

Yhteisöllistäminen:

Tällä erikoistermillä tarkoitetaan asian siirtämistä EU:n toisesta tai kolmannesta pilarista (ks. edellä) ensimmäiseen pilariin, jotta sitä voidaan käsitellä yhteisömetodilla (ks. jäljempänä). Lisätietoja sanastosta.

Yhteisömetodi:

EU:n tavanomainen päätöksentekomenettely. Komissio tekee neuvostolle ja Euroopan parlamentille ehdotuksen, josta keskustellaan, johon ehdotetaan muutoksia ja joka lopuksi hyväksytään EU:n säädökseksi. Menettelyn aikana kuullaan usein muita toimielimiä, kuten Euroopan talous- ja sosiaalikomiteaa ja alueiden komiteaa.

Yksimielisyys:

Joistakin asioista päätettäessä Euroopan unionin neuvoston on oltava yksimielinen eli kaikkien maiden on kannatettava päätöstä. Jos yksikin maa on eri mieltä, päätöstä ei voida tehdä. Koska tämä voi vaikeuttaa päätöksentekoa suuresti 27 jäsenvaltion unionissa, yksimielisyyttä edellytetään vain joillakin erityisen arkaluonteisilla aloilla, kuten turvapaikkakysymyksissä, veroasioissa ja yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Useimmilla aloilla päätökset tehdään nykyisin määräenemmistöllä (ks. edellä). Lisätietoja sanastosta.

Ylikansallinen:

Päätöksenteosta puhuttaessa tällä tarkoitetaan sitä, että päätös tehdään kansallisten hallitusten ”yläpuolella” erotuksena hallitustenvälisestä (ks. edellä) päätöksenteosta. Monet EU:n päätöksistä tehdään ylikansallisella tasolla, eli niissä ovat mukana EU:n toimielimet, joille EU:n jäsenvaltiot ovat siirtäneet päätösvaltaa.

YMP:n uudistus:

Yhteinen maatalouspolitiikka (YMP) otettiin käyttöön vuonna 1960. Sillä haluttiin varmistaa turvattu ja kohtuuhintainen elintarvikkeiden tarjonta EU:ssa. YMP kuitenkin onnistui tavallaan yli odotusten, sillä sen myötä joistakin tuotteista kuten naudanlihasta, ohrasta, maidosta ja viinistä alkoi syntyä ylituotantoa. EU:ssa viljelijöille maksetut tuet myös vääristivät maailmankauppaa. Näistä syistä Euroopan komissio alkoi uudistaa YMP:tä vuonna 1999. Vuonna 2003 sovittiin lisäuudistuksista, joiden tavoitteena oli parantaa maataloustuotteiden laatua ja edistää sellaisten tuotantomenetelmien käyttöä, jotka ottavat huomioon eläinten hyvinvoinnin, säästävät ympäristöä ja säilyttävät maaseutua. EU:ssa suunnitellaan viljelijöiden suorien tukien vähentämistä EU:n ja kehitysmaiden maataloustuotteiden markkinoiden tasapainottamiseksi.