I. Rauha ja vakaus

Yhdistynyt Eurooppa oli, ennen kuin siitä tuli todellinen poliittinen tavoite, vain filosofien ja visionäärien unelma. Esimerkiksi Victor Hugo haaveili ”Euroopan yhdysvalloista”, jossa vaalittaisiin rauhaa ja humanistisia ihanteita. Unelman romuttivat hirvittävät sodat, jotka Euroopassa käytiin 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla.

Toisen maailmansodan raunioista nousi kuitenkin uusi toivo. Sodan aikaan totalitarismia vastustaneet ihmiset päättivät lopettaa kansojen välisen vihanpidon Euroopassa ja luoda edellytykset kestävälle rauhalle. Vuosien 1945 ja 1950 välillä kourallinen rohkeita valtiomiehiä, heidän joukossaan Robert Schuman, Konrad Adenauer, Alcide de Gasperi ja Winston Churchill, alkoi johdattaa maitaan päättäväisesti kohti uutta aikakautta. Läntiseen Eurooppaan oli luotavat uudet, osapuolten yhteiseen etuun pohjautuvat rakenteet. Niiden perustana olisivat sopimukset, joilla taattaisiin oikeusvaltion periaatteiden noudattaminen ja eri maiden tasavertaisuus.

Ranskan ulkoministeri RobertSchuman kehitteli Jean Monnet’n alkuperäistä ajatusta ja teki 9. toukokuuta 1950 ehdotuksen Euroopan hiili- ja teräsyhteisön EHTY:n perustamisesta. Aiemmin keskenään sotaa käyneiden maiden hiili- ja terästuotanto asetettaisiin yhteisen hallinnointielimen, ”korkean viranomaisen”, alaisuuteen. Käytännön syistä – mutta myös symbolisesti merkittävällä tavalla – juuri sodassa käytetyistä raaka-aineista tuli sovinnon ja rauhan väline.

II. Eurooppa yhtenäiseksi jälleen

Euroopan unioni kannusti Saksaa yhdistymään Berliinin muurin murruttua vuonna 1989. Kun Neuvostoliitto hajosi vuonna 1991, vuosikymmeniä Varsovan liiton autoritaarisen vallan alaisina eläneet Keski- ja Itä-Euroopan entiset kommunistimaat päättivät, että niiden tulevaisuus olisi Euroopan demokraattisten maiden joukossa.

Laajentumisprosessi jatkuu edelleen. Liittymisneuvottelut Turkin ja Kroatian kanssa aloitettiin lokakuussa 2005, ja useat Balkanin maat ovat valinneet suunnan, joka saattaa jonain päivänä johtaa EU-jäsenyyteen.

III. Turvallisuus

Turvallisuus on huolenaihe vielä 2000-luvun Euroopassakin. EU:lta vaaditaan tehokkaita toimia, jotta se pystyisi turvaamaan jäsenvaltioidensa turvallisuuden. Sen on toimittava sillanrakentajana välittömästi ulkorajojensa takana olevilla alueilla – Balkanilla, Pohjois-Afrikassa, Kaukasuksella ja Lähi-idässä. EU:n on myös suojeltava sotilaallista ja strategista etuaan tekemällä yhteistyötä liittolaistensa – erityisesti Nato-maiden – kanssa ja kehittämällä todellinen Euroopan yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka.

Sisäinen turvallisuus ja ulkoinen turvallisuus ovat saman kolikon kaksi eri puolta. Terrorismin ja järjestäytyneen rikollisuuden torjuminen edellyttää, että kaikkien EU-maiden poliisivoimat tekevät tiivistä yhteistyötä. Yksi uusimmista haasteista on luoda EU:sta ns. vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuva alue, jossa kaikilla on yhtäläinen oikeussuoja. Se edellyttää läheistä yhteistyötä EU-maiden hallitusten välillä. Myös Europolin (Euroopan poliisivirasto) ja Eurojustin, joka edistää EU-maiden syyttäjien, tuomareiden ja poliisien välistä yhteistyötä, on toimittava aktiivisesti ja tehokkaasti.

IV. Taloudellinen ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus

Euroopan unionin perustamisen taustalla oli poliittinen tavoite, rauha, mutta avain sen dynaamisuuteen ja menestykseen oli taloudellinen yhteistyö.

EU-maiden osuus maailman väestöstä on yhä pienempi. Niiden on siis vedettävä yhtä köyttä, jos taloudellisen kasvun halutaan jatkuvan ja kilpailukyvyn pysyvän muiden suurten maailmantalouksien tahdissa. Mikään EU-maa ei ole tarpeeksi vahva toimimaan yksin maailmankaupassa. Euroopan sisämarkkinat tarjoavat yrityksille elintärkeän ponnahduslaudan, josta ne voivat lähteä kilpailemaan menestyksekkäästi maailmanmarkkinoilla.

Euroopan laajuisen vapaan kaupan vastapainona on kuitenkin oltava Euroopan laajuinen solidaarisuus. Se näkyy käytännön kädenojennuksina Euroopan kansalaisille: kun heitä kohtaa tulva tai jokin muu luonnononnettomuus, he saavat avustuksia EU:n budjetista. Euroopan komissio on perustanut niin kutsuttuja rakennerahastoja, joiden kautta kannustetaan ja täydennetään EU-maiden kansallisten ja alueellisten viranomaisten pyrkimyksiä kaventaa kehityseroja Euroopan eri osien välillä. EU:n budjetista maksettavilla varoilla ja Euroopan investointipankin (EIP) myöntämillä lainoilla tuetaan Euroopan liikenneinfrastruktuurin tehostamista, esimerkiksi moottoriteiden ja suurnopeusjunien verkostojen laajentamista. Näin parannetaan reuna-alueiden yhteyksiä ja edistetään Euroopan laajuista kauppaa. Yksi EU:n taloudellisen menestyksen mittari on se, jakautuvatko puolen miljardin kuluttajan sisämarkkinoiden tuomat edut tasaisesti mahdollisimman monille ihmisille ja yrityksille.

V. Identiteetti ja omien erityispiirteiden säilyttäminen globaalin talouden maailmassa

Euroopan jälkiteollisten yhteiskuntien toiminta on yhä monimutkaisempaa. Elintaso on kasvanut jatkuvasti, mutta rikkaiden ja köyhien välillä on edelleen kuilu. EU:n laajentuminen on syventänyt kuilua, sillä uusien jäsenvaltioiden elintaso on EU:n keskiarvon alapuolella. EU-maiden on tehtävä yhteistyötä kuilun kuromiseksi umpeen.

Yhdentämispyrkimykset eivät kuitenkaan saa vaarantaa EU-maiden erilaisia kulttuurisia ja kielellisiä ominaispiirteitä. Päinvastoin: monilla EU:n toimilla autetaan luomaan uutta talouskasvua alueellisten erityispiirteiden ja perinteiden ja kulttuurien rikkauden pohjalta.

Moninaisuudessaan yhtenäinen: kaksikielinen kadunnimikyltti Maltassa.

Euroopan puolivuosisataisen yhdentymisen aikana on huomattu, että EU kokonaisuutena on enemmän kuin osiensa summa: EU:lla on paljon enemmän taloudellista, yhteiskunnallista, teknologista, kaupallista ja poliittista painoarvoa kuin sen jäsenvaltioilla yksittäin. Yhdessä toimiminen tuottaa lisäarvoa, ja yksi, yhteinen, Euroopan unionin ääni kantaa kauemmas.

Miksi on näin?

• Siksi, että EU on yksi maailman johtavista kauppamahdeista, jolla on ratkaiseva asema kansainvälisissä neuvotteluissa muun muassa 149 maata käsittävässä Maailman kauppajärjestössä (WTO), tai ilman saastumista ja ilmastonmuutosta koskevan Kioton pöytäkirjan täytäntöönpanossa;
• Siksi, että se ottaa selkeästi kantaa tavallisia ihmisiä kiinnostaviin asioihin – ympäristöasioihin, uusiutuviin energialähteisiin, ”ennalta varautumisen periaatteeseen” elintarvikkeiden turvallisuudessa, biotekniikan eettisiin näkökohtiin ja uhanalaisten eläinlajien suojelutarpeeseen;
• Siksi, että se teki tärkeitä aloitteita koko maapallon kestävän kehityksen hyväksi Johannesburgissa vuonna 2002 pidetyssä huippukokouksessa.

Vanha sanonta ”yhteistyö on voimaa” pätee edelleen nyky-Euroopassa. Euroopan yhdentymisprosessi ei kuitenkaan ole hävittänyt Euroopan kansojen erilaisia elintapoja, perinteitä ja kulttuureja. Monimuotoisuudesta on tullut yksi EU:n keskeisistä arvoista.