Oikeudellinen huomautus | Tietoa EUROPA-sivustosta | Haku | Yhteydenotot
Eläköön EU! Rooman sopimus 50 vuottaOhita kielivalikko (pikanäppäin=2) 01/02/2008
EUROPA > 50-vuotisjuhla > Uutiset ja tiedotusvälineet > Interview

Eurooppa on luova kaaos

Eurooppa on luova kaaos
Wim Wenders (vas.) ja José Manuel Barroso

31/08/07

Saksalainen elokuvantekijä Wim Wenders vastaa kysymyksiimme ja kertoo näkemyksiään Euroopasta.

Wim WendersEnglish  kävi kesäkuussa 2007 Brysselissä puhumassa EU:n järjestämässä "Discourses on Europe" -keskustelutilaisuudessa. Maailmankuulu saksalainen elokuvantekijä, joka tunnetaan erityisesti elokuvasta "Berliinin taivaan alla", suostui mielellään pyyntöön kertoa ajatuksiaan Euroopasta.

Mitä eurooppalaisuus merkitsee sinulle?

Minusta oli helpottavaa huomata lapsena, että voin olla jotakin muutakin kuin saksalainen. Ymmärsin, että minun kaltaiselleni sodanjälkeisen Saksan kansalaiselle oli toinenkin "määritelmä". Eurooppalaisuudessa ei ollut samoja piileviä vaaroja kuin nationalismissa. Olen siis ollut innokas Eurooppa-aatteen kannattaja jo 10-vuotiaasta!

Eurooppalaisuus kiehtoi minua, koska se vapautti minut tiettyyn kansaan kuulumisen taakasta. En ole koskaan pitänyt tällaisista rajoitteista. Olen saksalainen, olen saanut saksalaisen koulutuksen, äidinkieleni saksa antaa ajatuksilleni niin muodon kuin sisällönkin, mutta olen onnellinen siitä, että voin pitää itseäni eurooppalaisena.

Mikä on ollut EU:n suurin saavutus kuluneiden 50 vuoden aikana?

Eurooppa-aatteella, 50 vuotta sitten alkaneella hankkeella, on ollut suurempi merkitys Euroopan historiassa kuin millään muulla poliittisella aatteella.

Euroopassa on vallinnut pitkään rauha. Täällä on aivan uusi keskustelukulttuuri, ja kehitys on vilkkaampaa kuin missään muualla maailmassa.

Kaikki uudet ajatukset, joista puhuttiin 50 vuotta sitten, silloin kun olin lapsi, ovat nyt toteutuneet: yhteinen raha, rajojen kaatuminen jne.

Euroopan on nyt otettava seuraava askel, siirryttävä uudelle tasolle, jossa se voi määritellä itsensä uudelleen.

Mikä on suosikkisi eurooppalaisista elokuvista?

Espanjalainen kimppakämppä (L'auberge espagnole)English . Minun sukupolvelleni matkustaminen oli luksusta. Nykyään lennot ovat halpoja ja eurooppalaiset nuoret matkustavat enemmät. Tuntuu siltä, että jotkut nuoret viettävät joka viikonlopun eri kaupungissa. "Espanjalainen kimppakämppä" kuvaa tarkasti tätä uutta kulttuuria ja heijastaa sitä luovaa kaaosta, joka on ominaista Euroopalle. Mikään ei ole niin inspiroivaa kuin kaaos. Se on tehnyt minusta elokuvantekijän. Tästä kaaoksesta on löydettävä merkitys, joka muuttaa sen ja tekee siitä loogisen, kertoo tarinan ja välittää tunteita. Kaaos on taiteilijan paras inspiraation lähde, ja Eurooppa on kaoottinen.

Oikeudellinen huomautus | Tietoa EUROPA-sivustosta | Haku | Yhteydenotot | Sivun alkuun